keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Hommiin

Onkin vähän vierahtänyt aikaa viime päivityksestä. Johtuu siitä, että oli muutama muutto välissä. Siis oman muuton lisäksi kahden lapsen muutot samalla viikolla...
Noh, nyt asumme sitten aikalailla lähempänä raksapaikkaa ja juurikin äsken sain tietää että rakennuslupa on vihdoin tänään tullut.

Tällä viikolla saatiin myös lvis-suunnitelmat ja sähkösuunnitelmankin pitäisi tulla näinä päivinä. LVIS-suunnittelija ei ollut ihan osannut lukea asemakuvaa ja oli vetänyt viemärin lähes ainoan tontille jäävän suuren puun kohdalta. Muutama muukin korjattava linja siinä oli, mutta muuten kaikki kunnossa.

Tontilla jököttää jo kontti ja moottorisaha odottaa pärisyttäjäänsä. Ensi töiksi aletaan kaataa puita.