maanantai 26. tammikuuta 2015

Onni onnettomuudessa

Loppusuora on menossa ja väsyneiden rakentajien valppaus ei ole ihan kohdallaan. Putkari oli unohtanut tulpata asianpesukoneen vesiliittymän (konetta ei ole vielä kytketty) ja eikö joku ollut vahingossa koskenut siihen pesukoneen veden avausvipuun.

Vettä lirutteli hiljakseen sitten keittiön lattialle pari tuntia kunnes mies meni kahvinkeittoon ja ihmetteli, että miksi lattia on märkä. Keittiössä on laatta, joten ei hättää, mutta vesihän oli valunut vähän matkaa olohuoneen vasta tehdyn parketin alle, tosin vain pieneltä matkalta.

Onneksi keittiönkaappien sokkelit olivat paikallaan ja imivät osan vedesta ja onneksi lattialla oli paperi ja sen päällä pahvi, jotka imivät osan. Silti betonin ja askelääniesityksen välissä oli jonkin verran kosteutta parketin alla.

Laatan ja parketin saumaa ei oltu vielä listattu, joten nostettiin parketin reunaa, jotta lattia pääsee tuulettumaan ja kuivumaan. Eilen laitettiin lämpöpuhallin päälle, joten eiköhän se siitä kuiva. Tarina ei kerro, joudutaanko muutama lauta vaihtamaan ja sitä myötä purkamaan puoli lattiaa...

Pitää sitten vielä kosteusmittarilla mittailla ettei minnekään jää kosteutta.

Kaikkien huoneiden lattiat on nyt tehty ja alkaa näyttää aika valmiilta! Pölyn määrä on melkoinen ja maalatuissa seinissä yms. on  yhtä ja toista paikkaltavaa. Kaikenlaista fiksailtavaa ja siivoiltavaa riittää.

Lattiaan on todella tyytyväinen. Laitettiin
tammi-parkettia (tammi epoque 138) eli lankkua, joka on öljytty ja harjattu. Pinta on elävä eikä siinä näy heti esim. koiran kymmenjäljet.



maanantai 19. tammikuuta 2015

Tuntuu kodilta

Heti kun keittiö alkaa valmistua, niin talo alkaa tuntua kodilta:) Viikonloppuna sähkäri kävi kytkemässä kodinkoneet ja saatiin jääkaappi päälle! Hiphei, kahvimaidot ei enää happane.

Vessatkin saatiin toimintaan, samoin kaikki hanat. Vähän mietitytti, että miten Ikean altaiden mukana tulleet hajulukot ja putket kestävät, olivat heppoisen tuntuisia. Pitänee vaihtaa jossain vaiheessa.

Mies teki ylipitkää raksapäivää ja kiinnitti ikkunanpuitteet, kittaili seinänvierustat yms yms. Parkettien asennus pitäisi alkaa jo tällä viikolla.

Meikäläinen pääsi taas mielipuuhaansa, eristämiseen. Vintillä oli vielä pari viemärintuuletus- ja radonputkea eristämättä, ja pääsin sitten kiroilemaan niiden kanssa. Todella rasittavaa puuhaa.

Kaikenlaista pientä finistelyä riittää: pikkukittailuja ja maalauskorjauksia. Ulkoportaat varmaan alkavat rakentua tällä viikolla ja raksaovet vaihdetaan lopullisiin oviin. Ovien kohdalla sitten taas on yksi pohdinnan aihe: minkälaiset lukot? 

Portaatkin saatiin tilattua. Laitoin vielä kyselyä rakennusvalvontaan, kun emme saaneet määräyksistä ihan selkoa portaiden leveysvaatimuksista. Kerkeää vielä mittoja muuttaa, jos kunnasta tulee ukaasia.
Kyse on lähinnä paloturvallisuusmääräyksistä eli kun on useampi poistumistie, niin pitääkö silloinkin noudattaa leveysvaatimuksia.



maanantai 12. tammikuuta 2015

Käyttöönottotarkastus tilattu

Pitäisi saada mökki asuttavaan kuntoon 10. helmikuuta mennessä. Ja saadaanhan se.

Viikonloppuna muutin noin kolmannen kerran mieltäni siitä, miten takka pintakäsitellään. Olin ajatellut, että luukkujen väliin laitetaan laattaa, mutta kun mies teki maalista ja laastista hauskan tahnan, niin tulin sitten päällystäneeksi koko takan sillä.

Takana oleva seinä käsiteltiin samalla tavalla, mutta vähän löysemmällä tahnalla ja eri maalilla. Opinpa senkin, että lämpöä sietäviä maaleja on aika vähän. Tähän käytettiin superlateksia. Hintakin oli aika super...

Tällainen kokonaan itse tehty takkahärpäke siitä sitten tuli. Tykkään.

Välitilojen laatoitus valmistui myös viikonloppuna. Kodinhoitohuoneen välitilan laatat olivat vähällä mennä väärinpäin, ja kun ne kiskottiin seinästä pois, niin samantien vaihdettiin kokonaan eri laatta tilalle. Meillä kun on valinnanvaraa:)

Ilmastointi oli koeluonteisesti päällä muutaman päivän ja kyllä ihmeesti ilma parani pölyisessä talossa. Tehokkaalta vaikutti.

Odotaan innolla lvi-asennuksia, jotka saataneen tällä viikolla kuntoon. Kohta meille tulee hanasta vettä! ja vessa toimii ilman vesiämpäriä!

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Kohta lämmitellään saunaa

Vuodenvaihteen pidemmät vapaat ovat edistäneet suurin loikkauksin raksahommia. Kattojen lisäksi saatiin asennettua keittiön, wc:n ja kodinhoitohuoneen kalusteet. Saunakin tuli paneloitua talkoovoimin.

Talkoolaisia on meidän raksalla pyörinyt sen verran, että pari seuraavaa vuotta menee varmaan muita autellessa:) Vuoroin vieraissa.

Itse maalailin toiseen kertaan huoneita ja oikeastaan vain eteinen on enää maalaamatta lopulliseen maaliin.

Toki on vielä paljon tekemättäkin: ilmastointiputkissa on vielä viimeistelemistä vintillä, takka pitää viimeistellä, yksi seinä rapata, katot listoittaa, parketit asentaa ja ulko- sekä sisäportaat tehdä.

Sauna tehtiin lämpökäsitellystä haavasta, johon ihastuin kun mökille teimme remppaa muutama vuosi sitten.  Led-valot tulevat selkälaudan taakse.

Valojen valinta aiheutti taas tuskailua. Lopulta ajoin Hongkongiin ja ostin sieltä yliedullisen saunasetin. En tiedä kestääkö, mutta toivotaan parasta:)

Saunan ikkunan kanssa kävi pieni häikkä eli tilaajalla meni mitat sekaisin ja lasi oli sitten väärän kokoinen. Eikun tilaamaan uusi, jota saadaan odotella muutama viikko.

Meille tulee puukiuas ja koska sauna on pieni, niin oli määrä rakentaa muurinpätkä kiukaan ja lauteiden väliin, jotta suojaetäisyydet täyttyvät. Keksin kuitenkin netistä, että  nykyään on tarjolla myös kiukaan suojaseiniä, jotka eivät vie juuri mitään tilaa. Hyvä löytö!