tiistai 30. kesäkuuta 2015

Loma tulossa... ja projekti jatkuu

Viime kesä meni aika tarkkaan rakentamispuuhissa, ja varsinaista lomaa ei juurikaan ehditty viettää.
Sanoin siipalle, että tänä kesänä ei sitten koko lomaa rakentamiseen uhrata, vaikka yläkerta onkin vielä kesken.

Suunnitelma onkin nyt se, että eka kolea(?) lomaviikko vietetään vintillä, sen jälkeen lastataan kajakit auton katolle ja lähdetään teille tietymättömille.

On ollutkin selkeää rakentamisväsymystä ilmassa viime aikoina ja pihapuuhat ja halonhakkuu ovat houkutelleet paljon enemmän kuin eristeiden kanssa pulaaminen yläkerrassa.

Ostettiin uusia liikuntavälineitäkin: työnnettävä ruohonleikkuri ja pitkät ruohosakset (ettei tarvitse kumarrella). Toi kelaleikkuri on aivan mahtava peli. En kyllä vaihtaisi pörisevään moottorivehkeeseen enää.

Nurmikosta tuli muuten todella hyvä. Kannatti tehdä pohjatyöt perusteellisesti ja kastella paljon.






perjantai 12. kesäkuuta 2015

Sisällä ja ulkona

Yläkerrassa jumpsuttaa taas kompressori ja ekovillapölyä pyörii eteisessä. Koetan kestää tätä uudelleenalkanutta rakentamisrupeamaa keskittymällä alakertaan ja pihaan.

Olohuoneessa alkavat vähitellen asiat tarkentua kohdilleen. Kummatkin lapset ovat hyviä valokuvaajia, joten teetin heidän ottamistaan valokuvista canvas-taulut olohuoneeseen paraatipaikalle.

 













Pihalle taas ilmestyy koko ajan lisää kukkia. Totesinkin siipalle, että eihän me voida lähteä täältä kesällä mihinkään, koska kukkia ja muita istutuksia pitää koko ajan kastella.

Miehellä oli päähänpinttymä karjalanneidosta ulko-oven vieressä, joten sellaisen hän sitten hankki. Ja väri on kyllä kaunis.


Nurmikko on alkanut ilahduttavasti kasvaa, tosin pieniä kaljuja paikkoja löytyy edelleen. Olen kuitenkin toiveikas, että kohta meillä on hieno tuuhea ja tasainen nurmikko, jossa tallustella.





maanantai 1. kesäkuuta 2015

Taas se alkaa

Juurikin kun saatiin piha hyvään kuosiin ja kaikki roskat vietyä pois, niin uutta projektia pukkaa...
Eilen saapui melkoinen lasti spu-levyjä, lautaa ja kipsilevyjä. Ai miksi. No, koska seuraavaksi vuorossa on kahden vinttihuoneen rakentelu.

Tämäkin kesä menee siis raksapuuhissa...
Onneksi mies suunnitteli kaiken siten, että alakertaan ei pitäisi pahemmin vyöryä rakennuspölyä yms. Suojaus alkoi portaiden múovittamisesta ja myös vintin sisänkäyntiin laitetaan vetoketjullinen muoviseinä.

Tällä kertaa ollaan valittu hiukan helpompia materiaaleja eli spu-levyt villojen sijaan ja seinä-spu-levyissä on vieläpä kipsilevy valmiina toisella puolella. Puhallusvillaa tulee sitten välipohjaan.

Toinen puoli yläkertaa jätetään avonaiseksi kirjasto-oleskelutilaksi ja toiseen puoleen tulee ovellinen huone ja wc. Taitekatto-osaan tulee myös ullakkokomeroita säilytystilaksi.

Ei siis ollenkaan haittaa, vaikka alkukesä olisi sateinen. Me vietetään pääsääntöisesti aikaa yläkerrassa.