maanantai 1. kesäkuuta 2015

Taas se alkaa

Juurikin kun saatiin piha hyvään kuosiin ja kaikki roskat vietyä pois, niin uutta projektia pukkaa...
Eilen saapui melkoinen lasti spu-levyjä, lautaa ja kipsilevyjä. Ai miksi. No, koska seuraavaksi vuorossa on kahden vinttihuoneen rakentelu.

Tämäkin kesä menee siis raksapuuhissa...
Onneksi mies suunnitteli kaiken siten, että alakertaan ei pitäisi pahemmin vyöryä rakennuspölyä yms. Suojaus alkoi portaiden múovittamisesta ja myös vintin sisänkäyntiin laitetaan vetoketjullinen muoviseinä.

Tällä kertaa ollaan valittu hiukan helpompia materiaaleja eli spu-levyt villojen sijaan ja seinä-spu-levyissä on vieläpä kipsilevy valmiina toisella puolella. Puhallusvillaa tulee sitten välipohjaan.

Toinen puoli yläkertaa jätetään avonaiseksi kirjasto-oleskelutilaksi ja toiseen puoleen tulee ovellinen huone ja wc. Taitekatto-osaan tulee myös ullakkokomeroita säilytystilaksi.

Ei siis ollenkaan haittaa, vaikka alkukesä olisi sateinen. Me vietetään pääsääntöisesti aikaa yläkerrassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti